torstai 28. marraskuuta 2013

Pöytä on puhdas

http://vaarakakara.blogspot.fi/

Että ihan pari(?) viikkoa olin poissa. Tämä blogi menee kuitenkin piiloon pian.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Kiitti ja kuitti

19.10.2013 063-003
Niinkuin mä olen sanonutkin, on tämä blogi ollut tärkeä paikka vuodattaa kaikki sisäiset angstit ja joskus ehkä ilon hetketkin. Mä olen kuitenkin miettinyt tätä blogia ja tämän kohtaloa tässä jonkin aikaa, ja tullut siihen tulokseen että ehkä kannattaisi lopettaa ennen kun jää paha maku suuhun. Blogi on jäänyt jumittamaan paikoilleen. On myös ahdistavaa tietää, kuinka moni tuttu tätä blogia lukee ja tietää meidän elämästä paljon enemmän kuin tarvitsisi. Enkä nyt tarkoita sukulaisia ja muita läheisiä ihmisiä, vaan niitä "tuttuja", joiden kanssa en kuitenkaan oikeassa elämässä ole missään tekemisissä. 
Blogi on nyt siis tullut tiensä päähän ilman sen kummempaa draamaa. Voi olla, että päätös oli hätiköity ja voi olla, että aloitan joskus uuden blogin jossain muussa osoitteessa.
Kiitos kaikille Karriboon kamuille jotka olette roikkuneet mukana menossa! Nyt se on moikkamoi ja halataan kun tavataan!

torstai 14. marraskuuta 2013

Tästä asti aikaa

Ajattelin tulla kertomaan, miten päivät menee nopeasti ja muita valheita. Sitten aloin miettimään asiaa tarkemmin ja tulin siihen tulokseen että mitä hittoa, päiväthän matelee, ja epämuodikkaaseen tapaani mä jopa pidän siitä. Tuntuu, että kaikki muut anelee vuorokausiinsa lisää tunteja kun mitään ei ikinä ehdi ja jokapaikkaan pitää siirtyä juosten. Onnea vaan teille pikajuoksioille, mä voisin hyvin lahjoittaa päivistäni muutaman tunnin teille jos haluatte.

12.11.2013 008-001
12.11.2013 018-001
12.11.2013 044-001
12.11.2013 053-001
12.11.2013 069-001
12.11.2013 073-001
12.11-001
12.11.2013 089-001

tiistai 12. marraskuuta 2013

Raivostuneen naisen raivokas shoppailuhetki

No eihän siitä mun jännittämästä asiasta sitten tullut mitän (ja ärsyttävään blogi-ihmis tapaan harrastan tätä kerron mutta en kuitenkaan kerro- tapaa, hohohoo), mutta pettymys ei oikeastaan ollut maata mullistavan suuri koska olen pessimisti isolla P:llä. Tai oikeastaan piilopessimisti. Mä yritän aina vakuutella itselleni että mun odottamani asiat ei kuitenkaan onnistu ja joku menee varmasti pieleen, sillä kun ei odota mitään ei myöskään tipu korkealta kun se pettymys sitten tulee. Silti, vaikka yritän olla kuinka pessimisti tahansa, jossain kytee aina pieni toivonkipinä odottamaani asiaa kohtaan ja kun se pettymys kuitenkin tulee (ja sehän tulee), niin tipun korkealta jokatapauksessa, piilopessimismistä huolimatta. Loogista? Ei.
Mä olen tunnettu siitä että aina raivoissani/pettyneenä/muuten vaan huonolla tuulella ollessani mun on saatava shoppailla. Ja mä olen ikäväkyllä tunnettu myös siitä että mun raivoshoppailun tulokset on aina melko epäonnistuneita (loppukesästä tuli tilattua pari kokoa liian pienet kengät noin niinkun esimerkiksi),  raivoheini kun tekee kohtalaisen hätäisiä päätöksiä. Niimpä mä taas tänään raivon ja pettymyksen ja koko maailmaan kohdistuvan angstini valloissa pyyhin kyyneleitä sen verran, että näin tihrustaa näytöltä h&m homen valikoimaa. Asetin itselleni erityisen tiukan budjetin, jossa pysyin erityisen huonosti. Toisaalta ihan sama. Olen ostanut viimeisten parin kuukauden aikana vähemmän mitään kuin pitkiin aikoihin. Joten raivo+pettymys+liitoksistaan ratkeamassa oleva shoppailuhimo=sellainen tilanne että Kirsiä olisi tarvittu taltuttamaan yksi himoshoppaaja. Ja tästä tekstistä voisi ehkä päätellä, että mä olen holtiton överishoppailija mutta voin kertoa tähän väliin pienen newsflashin: En ole. Mua ällöttää holtiton shoppailu ja se, että ostetaan kaikenlaista vaikka mitään ei todellakaan tarvittaisi. Kaapit pursuaa käyttämättömiä vaatteita jne.
No, nyt eksyttiin taas aiheesta. Jokatapuksessa mä siis armottoman kiukun vallassa näpsyttelin ostoskoriin kaikkea mikä näytti kivalta, ja nyt tulee taas jotain mitä tässä blogissa ei ole sitten aikoihin nähty: Ihan omin kätösin picasalla väsätty ostoskollaasi! Jotenkin surkuhupaisaa tällaisen tekeminen, ketä oikeasti kiinnostaa millainen tyyny mun sohvallani on? Tai millaisissa pussilakanoissa mä nukun? Toivottavasti ei ketään. Mutta toisaalta, koska tämä blogi on mamma/no life- blogi, jolle tuskin voi asettaa kovin korkeaa rimaa joten picasakollaasit sohvatyynyistä on tällaiselle meiningille juuri oikeanlaista sisältöä! Tässä siis olkaa hyvä, raivshoppailun tulokset:
Omat kuvatiedostot1-002
Ja kyllä, mulla on fiksaatio tyynyihin. Pitäisi varmaan laajnetaa karkki-rehab myös tyyny-rehabiksi. Mutta toisaalta, en kyllä tiedä onko maailmassa mitään parempaa kuin ison tyyny ja vilttikasan alle hautautuminen omalla sohvalla. Ei kai ole, tai ei ole tullut ainakaan vielä vastaan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Maahanmuuttajataustaiset isänpäiväbileet

Koska me ollaan nyt maahanmuuttajia, pitäisi meidän kai yrittää toimia "maassa maan tavalla". Tänään me kuitenkin ollaan oltu varsin kurittomia, ja vietettiin isänpäivää ihan kaikki 7kk etuajassa (tai 5kk myöhässä, miten sen nyt ottaa), sillä täälläpäin maailmaa isänpäivää juhlitaan kesäkuussa. Aikaisempina isänpäivinä itse (lasten)isä on ollut aina töissä, joten otettiin nyt kerrankin ilo irti siitä kun ollaan kotona vaan. Aamiaisviritelmän tein aamulla Juhon vielä nukkuessa. Tässä taloudessa ei onneksi tarvitse hiipiä hiljaa keittiöön kahvinkeittopuuhiin, koska Juho ei varmasti vahingossakaan heräisi vaikka järjestäisin tässä aamun ratoksi ilotulituksen olohuoneessa. Keitin siis kahvit ja tein valmiit leivät. Olisi ollut kiva hakea lähi boulangeriesta jotain tuoretta leipää ja vaikka leivokset, mutta sitten mun olisi pitänyt ottaa lapsetkin mukaan joten unohdin koko ajatuksen.  Tuoreita leipomotuotteita voi odottaa sänkyyn sitten kun lapset on tarpeeksi isoja hakeakseen ne itse isälleen aamulla, haha. Päätin tosin, että ensivuonna Karri saa tehdä isälleen leivätkin, ja jos ei tee niin isä itse on hyvä ja valmistaa aamiaisensa. Sen verran epäyllättynyt "jaa" Juhon suusta nimittäin tuli, kun kannoin nelikerroksisen paahtoleipäviritelmän ja kahvit sänkyyn.
Meidän kapinalliseen myöhäisaikaiseen isänpäivään kuului myös ravintolassa syömistä. Tässä meidän kadulla, itseasiassa viereisessä talossa, on Libanonilainen ravintola jonka auki olevan takaoven ohi kuljetaan välillä ihan vaan siksi että sieltä tulevat tuoksut on niin taivaalliset. Syötiin mahat pinkeiksi ja vierittiin tuulisessa ja vähän viileässäkin ilmassa kotiin, jossa isänpäivää vietettiin mun toimesta sohvalla löhöillen lasten sekä Juhon painiessa. Niiden paini on sellaista hullua riehumista jota jatketaan niin kauan että joku itkee, ja myös Myy on nuoresta iästään huolimatta kova vastus.
Nyt jatkuu löhöily, huomiseen siis!
10.11.2013 025-001
10.11.2013 027-001


torstai 7. marraskuuta 2013

Maailman turhin täytepostaus

Mun motivaatio tätä blogia kohtaan on lähiaikoina ollut paljon suurempi kuin pitkään aikaan,  niinkuin ehkä näkyy postausten määrästä. Kuvasin tänään myös ensimmäisen videopostauksen tämän blogin historiassa, mutta näytin ja etenkin kuulostin siinä niin urpolta että poistin koko videon äkkiä ennen kuin edes latasin sitä koneelle. Ehkä hyvä niin teidän kannaltanne. Sain myös yhden kivan haasteen jonka aion toteuttaa, vaikka haasteet nyt onkin varmaan aika tylsää luettavaa. Onneksi ne voi aina jättää lukemattakin.

Huomenna me mennään ostoskeskukseen pyörimään, koska mä haluan ostaa itselleni jotain kivaa. Lisäksi tässä on nyt meneillään kuulkaa elämääkin suuremmat asiat, ja mua jännittää niin paljon että mun kahdesti synnyttänyt vartaloni saa todella tehdä töitä ettei pissa lirahda housuun. Huomenna onneksi jännityksen pitäisi loppua, hyvässä tai pahassa, mutta siihen asti täytyy yrittää kehitellä tekemistä että saisi muuta ajateltavaa. Kerron sitten joskus, jos on jotain kerrottavaa (mun sisäinen pessimistini sanoo tässä kohtaa että ei varmasti ole mitään kerrottavaa).
6.11.2013 058-002
6.11.2013 101-001
6.11.2013 051-001
6.11.2013 043-001
6.11.2013 062-001
6.11.2013 106-001
6.11.2013 125-001
6.11.2013 140-001

maanantai 4. marraskuuta 2013

Kattilapäästä Koskisen Sauliksi

Kollaasit2-001
Joku on ehkä saattanutkin huomata Karrin äärettömän epätasaisisen otsatukan ja melko pottamaisen mallin muutenkin. No, itseasiassa Karrin ex-pottatukka onkin niin aito potta kuin vain olla voi, sillä tuo malli leikattiin ihan oikeasti kattilan mukaan. Laitettiin Karrille kattila päähän ja leikattiin reunoja pitkin. Hiusmallikokeilu sekin, koska kaikkea pitää kokeilla ja niin edelleen, mutta ei ehkä päädy enää uudestaan kokeiltavien listalle. 
Edes kattilapotta ei kuitenkaan pitänyt Kartsan kurittomia kutreja ojossa, nimittäin tuonne taakse muodostuu aika tuollainen "kananperse"-malli. Se on ihan hirveä, mutta siitä ei vaan pääse eroon vaikka olisi millainen velho. Tai ehkä pääsisi, jos olisi valmis käyttämään jotain tosi hienoja aineita mutta jokin järjen(?) ääni mun pääni sisällä sanoo että: "Älä hyvä nainen ala käyttämään kaksivuotiaan pojan tukkaan hienompia (ja kalliimpia) mömmöjä kuin omaasi." Jotenkin se tukka vaan aina nukutun yön jälkeen muuttuu tuollaiseksi linnunpesäksi, johon Karri itseasiassa säilöö jopa Legojakin jotka voi sitten kätevästi vetäistä hiusten seasta tylsänä hetkenä kehiin. Neroa.
Tänään oli kuitenkin sateinen ja muutenkin tylsä päivä, ja mietittiin Juhon kanssa että mitäs tehtäisi. Juho sai kuningasidean leikata Karrin tukka kokonaan pois. Mulle se ei käynyt, over my dead body. Mä en myöskään tykkää "munkkitukasta", eli siitä parin millin sängestä, ihan vaan siksi koska se on niin tylsä. Googletin sitten MIESTEN hiusmalleja, ja löysinkin aika hienon leikkauksen. Sivuilta ja takaa tosi lyhyen, päältä pidemmän. Näytin kuvan Juholle ja käskin laittaa sakset heilumaan, koska Juhohan on tämän talouden tukkavelho, ja etelä-Ranskan Franck Provost.
Karri katsoi kiltisti lastenohjelmia ja Juho leikkasi tukkaa. Mä itkin henkisesti verta ja muitakin ihmiskehon eritteitä, kun mun pojastani tuli niin ison näköinen. Vaikka isohan se onkin, ainakin jollain mittapuulla, 2v4kk herranjumala. Aluksi Juho noudatti tarkasti mun antaman kuvan ohjeita, mutta jossain kohtaa kuului se perinteinen "Hups, nyt meni vähän liikaa. No, tää on mun oma tulkintani tosta kuvasta sitten". Ja ihan hyvähän siitä tulikin, vähän tuollainen Sauli Koskis-henkinen. 
Tällä päällä kehtaa leikkipuistoissa riehua, enkä epäile heittää ilmoille väitettä että tässä on kyllä näiden kulmien komein kundi.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Terapiasessio

Tämän blogintyngän sisältö on taas lähiaikoina ollut pelkkää kakkavaippaa ja matkailumainosta, joten siitä huolimatta että teistä blogin lukijoista tuskin kukaan seuraavaa vuodatusta kaipaa, päätin nyt kuitenkin kirjoittaa pitkästäaikaa synninpäästön itsestäni:

1.Mä kuuntelen Robinia. Ihan naama peruslukemilla olen valhedellut kaikille, että Karri tykkää Robinista ja siksi osaan n. kaikki laulut ulkoa, mutta oikeasti mä kuuntelen sitä itse.

2.Koska olen mobiiliaikakaudella jossain 2000-luvun alussa, omista Nokia100 puhelimen. Siis sen mallin jossa luksusta on "pelit" kohdasta löytyvä pasianssi (tosin näyttö on niin pieni ettei sillä näe pelata), herätyskello ja RADIO! Kamerat ja musiikkisoittimet on vasta seuraavan vuosikymmenen juttuja mulle.

3.Mulla on meneillään karkki-rehab. Mä oon elänyt karkilla lähiajat, joten laitoin itseni tiukalle rehabille, tosin suunnittelen jo tekeväni Lindsay Lohanit ja karkaavani omasta vieroituksestani

4.Harrastan lauantai iltaisin krebaamista (eli kreisibailaamista). Mun kreba-iltaan kuuluu vaahtokylpy ja joskus lasi viiniä. Ennen kuuluisaa kylpyammeäksidenttiä siihen kuului myös candy crush sagan pelaaminen tabletilla kylvyssä, mutta nykyään se on multa kiellettyä.

5.Mä kaipaan seuraa! En edes muista koska viimeksi olisin puhunut jollekin muulle kuin a.alle 1m pitkälle lapselle, b. Juholle, c.sukulaisille. Mä tarvitsen sellaista seuraa joka voi tukea mua mun rehabissa, krebata mun kanssa kylvyssä, tulla mun kanssa sellaiselle juoksulenkille että yrjö lentää, ja jonka kanssa voi yhdessä fanittaa robinia. Anybody? No?

6.Mä vastustan autoilua. En mä nyt mikään Sini Saarela ole, enkä aio alkaa puhkoa suutuspäissäni autojen renkaita, mutta mun mielestä kaupungissa asuvien ihmisten yksityisautoilu on ihan mielettömän typerää ja turhaa. Tottakai eri asia jos on jotenkin liikuntarajoitteinen, käy kaukana töissä, asuu huonojen julkisten liikenneyhteyksien päässä tai tekee sellaista työtä johon tarvitaan autoa, tms. pakottavia syitä mutta noin yleisesti. Kaikkein noloimpia on sellaiset "luomuruokaa, kestovaippoja, ekopuuvillaa, ja EI lisäaineita!!!!"-ihmiset, jotka sitten kuitenkin lipuu sillä Skodallaan 500m matkan töihin jokapäivä. Tästä aiheesta voisin paasata niin kauan kun henki pihisee ja sehän pihisee.

7.Mua ärsyttää niin monet asiat, että on suoranainen ihme ettei mulla ole verenpainetautia. Päin vastoin, mulla on erittäin alhainen verenpaine (mikä tuskin kiinnostaa ketään). En pidä ihmisistä joilla on joku perverssi pakko olla aina positiivisia. Sellaiset ihmiset on pelottavia ja epäaitoja.

8.Haaveilen aina välillä siitä, että asuisin yksin jossain ihanassa Helsinkiläisessä yksiössä (Punavuori, Kruunuhaka, Ullanlinna, Kamppi tai Etu-Töölö), olisin jossain tosi coolissa työssä, kävisin salilla joka ilta töiden jälkeen ja ottaisin itsestäni sellaisia sali-instagram kuvia, söisin pelkkää maitorahkaa ja mustikoita, mulla olisi kilometrin pituiset kynnet ja puolen kilometrin hiustenpidennykset. Kaikki miehet olisi perseestä (no se ei ole kaukana totuudesta nytkään). Viikonloppuisin istuisin Namussa juomassa shampanjaa mun muiden tosi coolien frendien kanssa ja sunnuntai aamuisin päivittäisin instagramiin "ou mai gaaad mikä darr4!"- kuvia, söisin sushilajitelmia(sen rahkan ja mustikoiden lisäksi) ja makaisin sängyssä telkkaria katsomassa koko päivän. Ja sitten mä shoppailisin ihan päättömästi ja heittäisin kaikki klarna-laskut roskiin samantien koka who cares?

9.Syön oikeastaan kaikkea muuta patsi äyriäisiä. Mä myös tykkään tehdä ruokaa, ja etenkin leipoa. Voisin leipoa vaikka joka päivä. Mä haluaisin sellaisen ison keittiön jossa olisi paljon avohyllyjä, ja ne avohyllyt olisi täynnä kaikkia pastellinvärisiä kippoja joissa mä sekoittelisin jauhojani.

10. Haluaisin olla sellainen sopivasti pullea, mutta musta ei koskaan tule sellaista. Lihon vääristä paikoista, niin että musta tulee sellainen ruma kasa. Haluaisin olla muodokaslihava. Se olisi kivaa. Kukaan ei voisi katsoa että "ai KAUHEE kun tollekin on tullut tohon vyötärölle tollanen makkara", kun se olisi ihan oletus että tottakai mulla on vyötäröllä kabanossi jos toinenkin. 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Tunnustan ja ennustan, pahempaa on luvassa

2.11.2013 001-001
2.11.2013 015-001
2.11.2013 030-002
2.11.2013 042-001
2.11.2013 047-001
2.11.2013 052-001
2.11.2013 062-001
2.11.2013 065-001
2.11.2013 089-001
2.11.2013 096-001
2.11.2013 112-001
2.11.2013 119-001
Siinäpä teille varsin leppoisia lauantairetkikuvia. Käytiin läheisessä Cagnes sur merin kaupungissa, jonka korkealla kukkulalla olevaa vanhaa kaupunkia olen ihaillut useasti junalla ohi mennessä. Vanha kaupunki olikin tosi hieno paikka, tosin jäi huomioonottamatta sellainen pikkujuttu että kukkula jolla kaupunki sijaitsee on tosiaankin korkea. Ja mäki sinne on jyrkkä. Ja meillä on rattaat. Joten Juholla saattoi olla vähän hiki kun se lykki rattaat tuon kukkulan päälle, ja se saattoi myös muutaman kerran manata mut ja mun ideani maanrakoon. Mutta ylös päästiin, ihailtiin maisemia, juotiin kahvit, Karri leikki leikkipuistossa joka oli jostain syystä täynnä ruotsalaisia lapsia, ja nähtiin vanha linnakin. Karri kysyi asuuko linnassa prinsessa, mutta mä en osannut vastata. Lopulta lapset väsähti, joten tungettiin molemmat penikat nukkumaan noihin 45cm leveisiin rattaisiin ja hyvin mahtui. Käytettiin lasten nukkuma aika hyväksi ja istuttiin kerrankin ihan rauhassa rannalla katsellen kun vastapäiseltä Nizzan lentokentältä nousi lentokoneet meren ylle. Sellainen on kuulkaa harvinaista luksusta nykyään, sellainen rauhallinen istuskelu.
Mutta nyt mä ihan poikkesin aiheesta, ei tästä mitään matkailukertomusta pitänyt tulla. Mun piti nimittäin tulla kertomaan, että tuollaiset edellämainitut leppoisat päivät on kyllä ihan silmänlumetta, nimittäin Karrista on kuoritunut sellainen uhmaaja että oksat pois. Musta tuntuu, etten päivän aikana ehdi tehdä mitään muuta kuin komentaa "Karri ei", "Karri EI!", "KARRI EI!!!!!!!!", "Lopeta", "Ei saa heittää vauvaa muumitalolla", "Ei saa työntää sormia vauvan silmiin!", "Ei saa sanoa yäk ruoalle!", "Ei saa kaataa mehuja tahallaan pöydälle", "Ei saa heitellä parvekkeelta mitään" jne. Listan on loputon. Ja kaikkein raskainta on se että yksi käsky on vasta alkua, yleensä käskyjä saa huutaa niin että henki ei enää kulje ja silloinkaan lopputulos ei välttämättä ole vielä toivottu. Karri on alkanut kiusaamaan toisinaan myös Myytä, mitä aikaisemmin ei ole tapahtunut. Karri myös siirtää kaikista kolttosistaan syyn Myyn niskaan. Eilen illalla kun lapset oli laitettu nukkumaan, syttyi makkariin yhtäkkiä valo. Menin sitten kysymään että mikäs täällä on meininkinä, niin Karri suurilla silmillään tuijotti mua ja sanoi ihan tosissaan että "vauva painoi valon päälle!". Niimpä tietysti, sivuseikka on tietysti se ettei vauva osaa edes istua, saati kävellä sängystä valokatkaisijalle. Tänään aamulla vauvalla on ranteessa Karrin hampaiden jäljet. Kysyin Karrilta että oletko purrut siskoa? Karri vastasi ihan pokkana että "Joo, purin siskoa, kun sisko puri Karria". Tietysti puri, paitsi että siskolla ei ole kunnollisia hampaita joilla edes purra.
Karri laittaa kaikki komennustilanteet ihan vitsiksi. Kun esimerkiksi käsken pyytää anteeksi, saattaa Karri sanoa vaikka "Jalka". Komennan uudestaan että pyydä anteeksi, Ja vastaukseksi tulee "Häntä". Kysyn Karrilta että saako toisia lyödä? Ja vastaukseksi tulee: Joo. Näitä riittäisi kerrottavaksi ihan loputtomasti. 
Jäähypenkkiä on kulutettu lähiaikoina niin että siinä on varmaan kohta uurtuneena Karrin pyllyn kuva. Karrille on selitetty selityksen perään että toisia ei lyödä, purra, potkita, haukuta, kiusata, tukisteta, tökitä, tönitä, leluja ei heitetä, ruoalla ei leikitä, ja miljoona muuta asiaa. Mikään ei mene perille. 
Sitten kun vahinko on jo tapahtunut ja Karri istuu jäähypenkillä, tulee koiranpentuilmeellä varustettu "anteeksi". Siihen koiranpentuilmeeseen mä en tosin lankea. 
Mä todella toivon että pahempaa ei enää olisi luvassa. Nyt jo puolet päivästä menee komentamiseen ja itsestäänselvyyksien selittämiseen. Todella, todella turhauttavaa ja ärsyttävää. 
Samaan aikaan Karri on toisaalta oppinut leikkimäänkin Myyn kanssa ja nauttii selvästi siskonsa seurasta ja Myy myös Karrin seurasta, mutta ikävä kyllä yhteiset leikit saa lähes aina päätöksen jomman kumman itkun muodossa. Olisi kiva, jos edes pienen hetken kaikki voisi olla sovussa ja tyytyväisiä mutta ei niin ei. Toivottavasti tämä on taas vain joku ohimenevä "vaihe".