tiistai 29. lokakuuta 2013

Karusellissa

Tänään ollaan taas pyöritty päätömästi. Täällä on ollut vähän sateinen ja jopa syksyisen synkkä keli tänään. Tai no, oikeastaan tämän päivän sykyinen keli vastaa kyllä aika normaalia suomalaista kesäpäivää, vajaa 20 astetta ja pilvistä/sadekuuroja. Päätettiin mennä (vaihteeksi) Cannesiin, koska mun mielestä siellä on kivat maisemat, kivoja kauppoja (ja kivoja hintoja: esimerkiksi yhden kaupan ikkunassa on nahkaisia iphone suojakoteloita vaivaiseen 4900e hintaan), ja vastaantuleville ihmisille on kivaa piilohihitellä ja vertailla kenen naama on vedetty kireimmäksi, kenen huulissa on eniten botoxia ja kenen tisseihin on upotettu isoimmat määrät rahaa. Ihan oikeasti, mä en missään ikinä koskaan ole nähnyt kerralla yhtä suurta määrää erittäin selvästi leikeltyjä ihmisiä kuin aina Cannesissa käydessä. Ja siis nyt ei puhuta mistään pienistä silmäpussin poistoista.
Cannesissa on kyllä ihan vakavasti puhuttunakin oikeasti kiva shoppailukatu, rue d'Antibes joka on aika pieni kadunpätkä, mutta silti se on listattu yhdeksi euroopan parhaista ostoskaduista. Kooltaan varmaan vähän pidempi kuin Helsingissä Aleksanterinkatu. Henk.koht ei ole kyllä hirveästi tullut shoppailtua täällä. On ollut vaan niin paljon muuta tekemistä ettei ole edes tehnyt mieli alkaa sen kummemmin pyörimään kaupoissa. Olen mä nyt jotain ostanut, suurimmaksi osaksi kyllä kaikkea kivaa kotiin vaan.

Täällä on useammassa paikassa sellaisia "minihuvipuistoja". Jossain rannalla saattaa yhtäkkiä olla vaikka narunvetopaikka, törmäilyautot ja karuselli. Ihan hauskaa toisaalta, mutta toisaalta vähän haastavaa kun ihan joka kerta ei huvittelemaan voida pysähtyä. Kaikenlisäksi kyydit noissa laitteissa on (ainakin mun mielestä, ja ainakain iphonen suojakoteloon verrattuna) aika halpoja, esimerkiksi melko pitkä karuselliajelu kustantaa huimat 2e. Tänään kun muutenkin vaan käveltiin vailla päämäärää, niin päätettiin antaa Karrin mennä himoitsemaansa karuselliin. Karri oli vähän epäuskoinen, että todellako kyytiin saa nousta? Mä taas olin aika epäuskoinen Karrin kyydissä pysymisestä, mutta hyvin se meni. Ja Karri tykkäsi ja on jo menossa uudestaan. Pettymys oli tietysti karvas kun karusellistä pitikin tulla ajelun jälkeen pois, mutta onneksi Kartsasta on jo kuoriutunut kunnon ranskalainen, joka tietää että kaikkia pettymyksiä lievittää kunnon voicroisantti. Niimpä Kartsa karusellivierotusoireissaan pyysikin saada "koisanttiii!" ja sellainenkin vielä paheellisina vanhempina mentiin ja pojalle hankittiin (ja ehkä äidille myös).

Nyt lapset on nukkumassa ja mäkin taidan kohta käydä. Moi!
Kollaasit1-001




1 kommentti:

  1. Osaatteko sinä ja miehesi molemmat ranskaa? Ootteko pärjännyt kielitaidollanne hyvin? :)

    VastaaPoista