torstai 5. syyskuuta 2013

Lattiatyynyn uusi elämä

Meidän olohuoneen lattialla oleva lattiatyyny on yksi parhaista heräteostoksista mitä olen tehnyt. Tyyny on Ikeasta, maksoi muistaakseni 25e ja se oli ihan pakko jostsin syystä saada.
Ja tyynyä on kyllä käytetty paljon! Sen päällä makaa koko perhe vuorotellen telkkaria katsomassa, sen päällä on vaihdettu vaippa jos toinenkin, sen päällä maatessa on syöty ja juotu kaikenlaista, sen päällä Myy nukkuu usein päiväunia, sen päälle Karri tekee pellehyppyjä sohvalta (ja ikkunalaudalta...).

Tyynystä alkoikin huomaamaan että sitä tosiaan on käytetty. Jostain syystä tuota päällistä ei ole mahdollista ottaa pois, eikä tyyny tietysti mahdu pesukoneeseenkaan, joten kangas alkoi olla aika täynnä tahroja. Eikä toi sininen värikään ole kyllä mikään mun varsinainen lempiväri sisustuksessa. Eilen mulla meni lopullisesti hermo laikukkaaseen (ja siniseen) tyynyyn, joten päätin tehdä sille uudet päälliset vetoketjulla varustettuna. Samalla myös revin yhden vanhan ja kulahtanen sohvatyynyn sisälmykset pois, ja täytin niillä lattiatyynyä vähän entistä muhkeammaksi. Kyllä nyt kelpaa kokisten ja jugurttien kaatuilla, puklun lentää ja pissojen lirahtaa ohi vaipan, kun päälliset voi vaan napata pois ja heittää pesukoneeseen.

Ja kyllä, olen  varmaan nyt saavuttanut mun blogihistoriani low pointin. KUKA kirjoittaa melkein parisataa sanaa lattiatyynystä? No minä.
05.09
5.9.2013 008-001
5.9.2013 021-001
5.9.2013 037-001
5.9.2013 044-001
5.9.2013 045-001

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti