tiistai 24. syyskuuta 2013

Blogista

Mä olen tässä mietiskellyt, että jos mä joskus olen hyvän päätöksen tehnyt niin silloin kun päätin aloittaa tämän blogin. Tänne on arkistoitunut parilta viimevuodelta paljon tärkeitä kuvia, ja tänne olen myös kirjoittanut Karrin ja Myyn tärkeimmät tapahtumat. Järjestyksessä kuvineen päivineen lukee kääntymiset, ensimmäiset sanat ja ensimmäiset asekeleet. Tänne olen kirjoittaut kun joku asia on onnistunut erityisen hyvin ja tänne olen myös vuodattanut kaikki ärsytykset. Jos mä joskus mietin vaikkapa että minkäköhän ikäisenä se Karri oppikaan istumaan, niin etsin tiedon täältä. Oikeastaan ainoa tärkeä asia jota mä tänne en ole laittanut, on kuvat jotka on otettu molemmista lapsista ihan ensihetkinään synnytyssalissa. Ne tuntuu jotenkin liian henkilökohtaisilta jaettavaksi tuntemattomille.

Täällä blogissa on paljon sellaisia postauksia, joita mä itse palaan aina välillä lukemaan ja muistelemaan menneitä. Esimerkiksi TÄMÄN videon katson usein. Myös NÄIDEN tallentumisesta mä olen enemmän kuin iloinen. TÄTÄKIN mä palaan aina välillä katselemaan.

Mä olen iloinen siitä, että tänne on eksynyt paljon lukijoita joilta saa kivoja kommentteja. Osa lukijoista on "vakkareita", selaisia jotka kommentoivat melkein aina ja ovat tehneet sitä blogin alusta asti. Mun blogini on ollut siitä onnekas, ettei tänne ole eksynyt juurikaan niitä "ilkeitä anonyymejä". En muista koskaan saaneeni oikeasti ilkeää kommenttia. Joitain yksittäisiä "piilovittuilu" kommentteja on kyllä tullut, mutta nekin on yhden käden sormilla laskettavissa. Tai sitten mä en ole tajunnut piilovittuilua lopuista kommenteista... heh.

Mä en ole koskaan mainostanut tätä blogia missään. En ole linkkaillut tätä oikeastaan mihinkään enkä "kalastellut" lukijoita. En ole järjestänyt mitään kilpailuja, en ole mainostanut mitään enkä osallistunut mihinkään yhteistyöjuttuihin. Haluan pitää tämän mahdollisimman "kotikutoisena" päiväkirjana, sellaisena perinteisenä blogina. Moni hyvä blogi on mennyt pilalle kun bloggaamisessa on siirrytty tavoittelemaan tuottoa, ja jokatoinen postaus on joku mainos tai kilpailu. Mä en missään nimessä haluaisi mun blogille käyvän niin. Jos mä haluan lukea tuotteista ja tapahtumista, mä ostan jonkin lehden. Jos mä haluan lukea arjen tapahtumista ja oikeiden ihmisten oikeasta elämästä, mä luen blogeja.

Itse luen aika paljon muiden blogeja edelleen, mutta oikeastaan kaikki seuraamani blogit on juuri tällaisia mainoksettomia pieniä blogeja. Suurimmaksi osaksi luen blogeja joissa kerrotaan ihan tavallisesta arjesta lasten kanssa tai ilman, mutta myös muutamia muotiblogeja on eksynyt lukulistalleni. Lisäksi luen muutamia tuttujen kirjoittamia blogeja ja paria ulkosuomalaisen blogia olen seurannut jo pitkään.

Kaikenkaikkiaan olen siis tyytyväinen että mulla tämä blogi on, ja siihen että tänne on tallentunut niin paljon tärkeitä tapahtumia ja kuvia. En muistaisi varmaan puoliakaan tapahtumista, ellen olisi arkistoinut kaikkea kuvineen tänne.
1.8.2013 020-001


20 kommenttia:

  1. Mä tykästyin sun blogiin just näiden syiden takia mitä tässä luettelit! Ihana aito ja rehellinen blogi ilman turhia "kokeiltiin uutta vessapaperia" -postauksia päivä päivältä! <3 toivottavasti sun into ei lopu tähän vielä pitkään pitkään aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiva :) Ja joo, mitään vessapaperimainoksia tai muitakaan mainoksia ei ole kyllä tulossa, ja mäkin toivon ettei innostus lopahda! Vaikka tuskimpa niin käy.

      Poista
  2. Heippa, vakkarilukija ilmoittautuu! Täällä tulee käytyä usein, vaikka se ei näykään esim. kommenttien muodossa, hups. Uusien postausten saapuessa on ensireaktioni aina pieni sisäinen "jee"!

    Pääpointti oli, että ihanaa kun jaat arkeasi meidän lukijoiden kanssa. Mulle olet ainakin aiheuttanut paljon hymyjä ja iloa matkan varrella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on iloakin aiheuttanut! :)

      Poista
  3. Jes, just näin! Jatka samaan malliin, tämä vakkarilukija, harvoin kommentoija, ainakin odottaa kieli pitkällä kuulumisia sieltä uudesta kodista, uudesta sijainnista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sieltä uudesta sijainnista tulee varmaan paljon juttua kunhan sinne saakka päästään !:)

      Poista
  4. Sama juttu kuin edellisellä kommentoijalla; Sulla on ihana aito ja kaikilla tavoilla kaunis blogi. Jokaista postausta on kiva odottaa, kun tietää, ettei tosiaan tule mitään turhaa mainosjuttua (juurikin vaikka jostain vessapaperista..) Oikein ihanaa syksyä ja muuttoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa syksyä sinnekin! Ei varmasti jatkossakaan tarvitse pelätä mainoksia mun blogissani!

      Poista
  5. Liian moni kiva blogi on tosiaan mennyt pilalle noiden yhteistyö ja arvontojen myötä. Itelle blogi on sama kuin sulle. Oma päiväkirja tavallaan. Mäkin katon Alexin vaiheita ekana mun blogista, että koska se tekikää niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kätevää, kun voi selailla helposti kaikki tärkeät vaiheet läpi ;)

      Poista
  6. Vakkarilukija olen ja silloin tällöin myös kommentoinkin jotain. Tätä postausta lukiessa tajusin juuri, että tämä on ehdottomasti yksi lemppariblogeistani!

    VastaaPoista
  7. Laiskana kommentoi liian harvoin mutta alusta saakka seuranneena teitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä aika usein mun mielestä kommentoit :)!

      Poista
  8. Vaikka tavallaan ymmärränkin miten bloggaaja voi helposti huumaantua niistä mainoksista (koska onhan ne oikeasti aika helppoa tavaraa) niin kyllä mulle lukijana käy niin, että mitä kaupallisemmaksi joku blogi muuttuu niin sitä nopeammin se putoaa omalta lukulistalta pois. Itse tykkään kanssa lukea ihan normaalia arkijuttuja, ja mielellään hyvin kirjoitettuja sellaisia, ja tämä sinun blogisi on kyllä yksi suosikeista. :) Ja mäkin toivon että jaksaisit jatkaa kirjoittelua myös muutonkin myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä mäkin sen sinänsä ymmärrän että onhan bloggaamalla tienattu raha tavallaan "helppoa" rahaa ja varmasti itse bloggaajalle ihan kiva keino tienata, mutta lukijalle ei niinkään kiva. Sinänsä ymmärrän, että siihen mainostamiseen ja jokaiseen yhteistyötarjoukseen tarttumiseen jää varmaan koukkuun.... Mutta joo, jatkan varmasti kirjoittelua jatkossakin!:)

      Poista
  9. Vakkarilukija täälläkin! Ehdottomasti haluaisin että päivittelet vielä julkisesti tätä blogia, sillä teidän kuulumisia on niin mukava lueskella! :) Ja varsinkin nyt kun teillä on muutto edessä Ranskaan... :)

    VastaaPoista
  10. Moi! Olen serannut sun ihastuttavaa blogia jo pitkään, pahoittelut että kommentointi on viime kuukausina jäänyt.

    Sen verran pakko sanoa tähän, että jotkut bloggaavat ammatikseen. Tavallaan ymmärrän että jotkut haluavat pitää erillään vaikka blogit ja aikakausilehdet, mutta samaa hommaa me bloggaritkin tavallaan teemme. Blogi on hyvä kanava kertoa vaikkapa uutuustuotteista, lehtiin ne taas päätyvät muutaman kuukauden viiveellä. Myös yritykset ovat huomanneet tämän. Mikä on mielestäni hienoa - olen työllistynyt! Voin tehdä itselleni mieluistaa työtä kotona.
    Bloggaamistakin voi nykyisin tehdä eritavalla, kuten vaikka urheillakkin. Harrastuksena tai sitten vähän kovemmilla panoksilla. Mainokset, tuotetestaukset ja muut yhteistyökuviot kuuluvat silloin asiaan. Sen palkan on tultava jostain, ja kuten vaikka ilmaisjakelulehdillekkin, se tulee mainoksista. Oma blogini on alusta saakka ollut ns. kaupallinen - ennen yhtäkään yhteistyötä. Harvoin olen neuvolamittoja kertonut tai muuta. Niin olen blogia aina tehnyt ja teen sitä edelleen, vaikka nyt saankin rahaa siitä. Jokainen tekee tyylillään.
    :--) Kivaa syksyä teidän perheelle!

    VastaaPoista
  11. Heippa, en ole koskaan kommentoinut, vaikka blogiasi säännöllisesti luenkin. Oon vähän aikaansaamaton :) Mutta halusin vaan kiittää ihanista kuvista ja kivoista teksteistä sekä huipuista videoista, joita blogissa julkaiset. Tää on ollut jo Karrin vauva-ajoista mun lemppariblogeja, vaikka mulla ei eden omia lapsia ihan vielä olekaan. Karri ja Myy on sitä paitsi maailman söpöimpiä lapsia. Odotan innolla kuulumisianne Ranskasta, on todella kiinnostava kuulla, miten perhe-elämä ulkomailla lähtee rullaamaan. Joten kiitos siis kovasti ihastuttavasta, viihdyttävästä ja monipuolisesta blogista! -Aino

    VastaaPoista