maanantai 22. huhtikuuta 2013

Paluu arkeen

21.4.2013 022-001
21.4.2013 029-001
21.4.2013 041-001
21.4.2013 049-001
21.4.2013 061-001
21.4.2013 064-001

Reissut reissattu ja nyt ollaan taas kotona. On muuten aika luksusta nukkua omassa sängyssä ja tehdä kaikki asiat juuri niinkuin itseä huvittaa. Harmi vaan, että juuri nyt kun ulkona on keväistä ja aurinkoista niin me ollaan koko perhe nyt hirveässä flunssassa, räkä lentää jokaiselta ja ääntä ei juuri lähde. Pyykkiäkin pitäisi pestä ihan laittoman monta koneellista kun oikeastaan kaikki tuntuu olevan likaisena, ja pinnasänky tarvitsee vielä yhden maalikerroksen. Niin ja jääkaappi on tietysti ihan kirjaimellisesti tyhjä joten kaupassakin on käytävä. Vaikka flunssassa ja 38. viikolla raskaana ei välttämättä jaksaisikaan ihan kaikkia kotihommia hoitaa, niin on kyllä silti kiva palata arkeen.  

Niin joo, vauva on nyt täysiaikainen ja saa mun puolesta jo putkahtaa pihalle. Lauantaina on mulla ja mun isällä synttärit, joten esimerkiksi silloin voisi olla hyvä päivä syntyä. Olisi aika cool, että meillä olisi kolmessa sukupolvessa samana päivänä synttärit. 

Nyt mä kuitenkin menen omaan keittiööni tekemään ruokaa omilla välineilläni, ja sitten mä lakkaan kynnet omalla sohvallani ja nautin omasta Karrin päiväunien mittaisesta lepohetkestäni. Jes.

4 kommenttia:

  1. Sormet ja varpaat pistän ristiin että teidän muksu syntyis pian(: nimittäin tää paksuna olo alkaa kyrpimään pikkuhiljaa itsekullakin.. Vaikka la on vielä se 2 viikkoa, pahimmillaan vielä 1kk odotellaan. Niin huhhuh, kiitos mutta Ei todelakaan kiitos :D.

    VastaaPoista
  2. Ihana pipo Karrilla! Mistä se on?:)

    Banaani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelly.comista tilattu joskus talvella jo... :)

      Poista
  3. Huomasin yhdennäköisyyden Karrin ja Justin Bieberin vauvakuvan välissä. O__o

    http://froblog.mine.nu/justin-bieber-baby/

    VastaaPoista