tiistai 16. huhtikuuta 2013

Turussa

Me ollaan Turussa sukuloimassa, ollaan oltu kohta jo viikko ja ollaan vielä tämän viikon loppuun saakka. Karri tykkää kun on sukulaisia ympärillä ja mä tykkään kun Karrilla on muitakin viihdyttäjiä kuin mä. Ei vaan mene nämä meidän muutenkin harvinaiset koko perheen lomat koskaan oikein putkeen. Tälläkin kertaa Karri oli viimeviikolla kolme päivää kuumeessa, ja nyt kun oltaisi täällä mun vanhemmilla missä on iso piha jossa leikkiä, niin ulkona tulee vettä ihan kaatamalla.

Viimeviikolla mulla oli neuvolalääkäri, ja lääkäri totesi että tuskin menee laskettuun aikaan asti. Tuskin kuulemma edes toukokuulle, mutta saa nyt nähdä. Alkaa kyllä olla aika tuskaiset paikat jo kun jokapaikkaan sattuu, öisin herään puolen tunnin välein ja päivällä sitten väsyttää. Mulla on kyllä sellainen aavistus, että olen erittäin paksussa tilassa vielä toukokuun lopullakin.
16.4.213 004-001
16.4.213 010-001
16.4.213 011-002
Mä otan nyt mallia kuvissa poseeraavasta Ismosta ja menen päiväunille, kun Karrikin sellaisille simahti!

6 kommenttia:

  1. Voi kun täälläkin olisi jotain viitteitä lähenevästä synnytyksestä. :/ Rv 38+4 ja oon ihan elämäni kunnossa, mihinkään ei satu, ei supistele enkä valvo öisin, vauva ei kiinnity sitten millään ja ääh. Tää ei tuu ikinä ulos!

    No joo lipsahti valivalin puolelle. Toivottavasti teidän pieni tulee just hyvään aikaan eikä kiirehdi ihan liian aikaisin kuitenkaan. :)

    VastaaPoista
  2. KIITOS , kun sain nähdä Karrin ja perheensä. Toiv. viihdyitte, meillä ainakin on ollut kovasti muisteltavaa.....
    t: Aija

    VastaaPoista
  3. mä olen todalea kateelinen nyt ! M iten sulla on noin osaavia lääkäreitä+ neuvola(?), mulla on niin paska täti, että ei tiedä miten päin vauva on vatsassa. Tuskin voin odottaakkaan että tietäis onko laskutunut vaavi vai ei..(oonko kommentoinut tästä sulle aikasemmon, en muista yhtään :D?)
    Mä sain kilarit viime viikolla neuvolassa, kun se taas jaksaa syynää painoa (noussut n.10kg) että onpas tullut reippaammin painoa (oli tullut n. 1kg /vko) Siis, ihan kun ilahtuisin siitä itse niin hurjasti ?!

    mä jo päätän unohtaa tän viikon neuvolan kokonaan, kyllähän mä tunnen ku toi muksutin liikkuu, ja raskaus on edennyt tänne astikkin moitteettomasti.. Itse osaan käydä puntarillA JA hemoglobiinikin on pysynyt hyvänä.
    Ai että olis luksusta saaha tää beibi ulos jo !(ja saada ammattilainen neuvolaan)
    toivoo.rv37

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meidän neuvola on kyllä tosi hyvä, ainakin verrattuna siihen millaisia juttuja kuulee muiden neuvoloista... Ei sullakaan onneksi enää kauaa kestettävää ole ;)

      Poista