keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Herkuton helmikuu

Mä olen aika ovela. Päätin yrittää "herkutonta helmikuuta". Herkuton helmikuu mun tapauksessai tarkoittaa sitä, että en saa ostaa kaupasta mitään herkkuja (karkkeja, sipsejä, keksejä, pullia, leivoksia, vanukkaita yms). Olen nimittäin huomannut, että herkkuja tulee ostettua melkoisen paljon, oikeastaan aina kun käyn kaupassa tarttuu mukaan joku suklaapatukka, vanukas tai pulla. Pidemmän päälle se on aika epäterveellistä mutta myös kallista lystiä, joten helmikuussa mä en saa herkkuja ostella, paitsi tietysti jos joku niitä mulle tarjoaa niin en kieltäydy. Herkuton helmikuu koskee myös kahviloita, joissa tulee istuttua aika paljon.
Mutta koska mä olen ovela, mä olen jo nyt, muutaman päivän herkuttomuuden jälkeen alkanut ovelasti kiertelemään omia sääntöjäni. Lauantaisella kauppareissulla selvisin hyvin herkkuhoukutuksista, mutta kotona Karrin päiväuniaikaan alkoi pullahammasta kolottaa. Kaappeja tutkiessani selvisi, että kappas vaaan, meillähän olisi sopivasti ainekset vaikka banaanikakkuun. Eihän se ole huijaamista, kun mä en osta mitään herkkuja, leivon vain itse kaapista löytyvistä aineksista.
Tänään alkoi himottaa oikein kunnon mehevät suklaa cookiet isoilla suklaapalasilla. Ja kappas vaan mikä tuuri, meillähän oli kaapin perällä yksi suklaalevy ja kaikki muutkin ainekset löytyi ihan omasta takaa joten ei kun cookieita pyöräyttelemään.
Ehkä mun pitää kokeilla herkuttomuutta sitten uudestaan vaikka maaliskuussa, tiukemmilla säännöillä.

Ps. Uniongelma ratkesi jo. Ihan yhtä selittämättömästi kuin se alkoi, se myös loppui. Nyt kuorsataan taas kuolat poskella 12h yössä.
6.2.2013 023-001

6 kommenttia:

  1. Namsk! Mä mietiin kans herkutonta helmikuuta, mutta totesin jo ensimmäisenä päivänä, että ei tuu mitään. Mä haluun vaan mässätä nyt kun en oo enää raskaanakaan! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä haluan mässätä vaikka olen raskaanakin :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vatkaa 125g huoneenlämpöistä voita ja 3dl sokeria keskenään, lisää joukkoon 2 kananmunaa yksitellen. Sekoita toisessa kulhossa keskenään 4,5dl vehnäjauhoja, 1dl sokeroimatonta kaakaojauhetta, 2 tl vaniljasokeria ja 1tl leivinjauhetta, ja lisää sitten voi-sokeri-muna mössön sekaan. Pilko 1,5 levyä maitosuklaata paloiksi (ei mitään pientä murua vaan kunnon palasia, suurinpiirtein 1 suklaalevyn pala neljään osaan) ja lisää suklaapalat taikinan joukkoon. Tee taikinasta pellille leivinpaperin päälle kunnon paksuja möykkyjä, niin että koko taikinasta tulee n. 10-11 keksiä. Paisya 175 asteessa n.15min. Cookiet on vielä sellaisia "löysän" tuntuisia kun otat ne pois uunista, mutta kovettuvat kun jäähtyvät.

      Poista
  3. Nam, nyt alkoi tehdä mieli keksejä! :)

    VastaaPoista
  4. Ooh, täytyy kokeilla viikonloppuna! Mun herkuton helmikuu toimii niin että viikolla ei mitään herkkuja ja viikonloppuna niin paljon ku jaksaa.

    VastaaPoista