perjantai 25. tammikuuta 2013

Perjantai

25.1.2013 021-001
25.1.2013 041-001
25.1.2013 047-001
25.1.2013 058-001
25.1.2013 070-001
Me ollaan jo aika tylsistyneitä tähän kotona vesirokossa hegailuun. Karri istuu päivät pitkät ikkunalaudalla, haukkuu ohimeneville koirille ja pärisyttelee autoille. Lisäksi suurta hupia on raahata telttaan sisälle kaikki tyynyt ja peitot mitä vain löytyy, käydä tyyny ja peittokasan päälle makaamaan ja katsoa siinä tietokoneelta muumeja. 
Karrin tukkaakin piti vähän leikata. Latvoissa alkoi olla sellaisia takkuja, ettei ne enää harjaamalla selvinneet. Niimpä mä tartuin fiskarsseihin ja leikkasin oikein vanhan kunnon pottamallin ja suoran otsatukan. Olishan sitä jotain "hienompaakin" voinut ehkä muuten yrittää, mutta leikattava pää ei oikein millään meinannut pysyä paikoillaan vaan yritti kokoajan kurkkia että mitä mä oikein teen. Toivottavasti hiukset pian kasvavat samanlaisiksi kuin en olivat ennenkin, tosin ehkä vähän vahvempina ja paremmin hoidettuina sekä ilman niitä takkuja.
Mä ajattelin tässä viikonlopun aikana tehdä inventaarion vauvanvaatteista. Kaivan Karrin vanhat ihan pienimmät vaatteet esiin ja katson mitä niistä M saa käyttää ja mitä ei. Kaikkia vaatteita mä en kyllä edes halua luovuttaa M:n käyttöön, vaan haluan säästää osan Karrin vaatteista ihan vain Karrin vaatteina. Mä olen ostanut nyt alennusmyynneistä jonkin verran uusia vaatteita M:lle, mutta yllättää kyllä: en vielä yhtään ainoaa mekkoa! Olin ihan varma, että jos joskus saa tytön niin se tulee käyttämään pelkkiä mekkoja, mutta niin ei nyt sitten ehkä käykään. Ihme. 



5 kommenttia:

  1. Suloinen tukka, isoveljeltä näyttää! :)
    Kovasti odotamme teitä käymään, tosin tullaan varmaan sinnepäin hiihtolomalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tulkaa tulkaa! Me tullaan sinnepäin heti kun Juholla on lomaa...

      Poista
  2. Onneks meillä oli nopee ja harmiton vesirokko joulun aikana. Hei, mistä toi teltta on? Haluun kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Rautatietunnelissa olevasta MiQ sisustuskaupasta :)

      Poista
  3. Ihana Karri ja hiukset <3

    VastaaPoista