Historiallista

Historiallinen lauantai:

-Sain kuvattua Myyn kävelyä videolle

-Ostin elämäni ensimmäisen silmänympärysvoiteen

Ou mai gaad

Ulkona olis tosi hieno ja lämmin ilma, mutta me mökötetään sisällä. Myyllä on jo KOLMATTA viikkoa silmä/korvatulehdus, johon on kokeiltu jo kahtia erilaisia silmätippoja ja kahta erilaista antibioottia. Toivottavasti kohta auttaa. Molemmat lapset myös valuu räkää kuin niagaran putoukset, mulla on kamala päänsärky ja meidän asuntoon paistaa jokaikisestä reiästä aurinko sisälle joten täällä on ihan jumalattoman kuuma. Ja nyt on vasta maaliskuu. 

Muutenkin leikkipuistoilu on ollut lähiaikoina aika yliarvostettua, koska noiden lasten päiväunet menee ihan ristiin (ja myös Myy tykkää jo leikkiä leikkipuistossa joten en halua mennä sinne niin että Myy nukkuu rattaissa koko ajan), tai sitten vaihtoehtoisesti Karri kieltäytyy päiväunista mutta on sitten niin väsynyt että koko päivä on pelkkää kiukuttelua ja kitinää. Yhtenä päivänä me esimerkiksi käveltiin kilometrin päähän leikkipuistoon, ja kun päästiin perille niin Karri sai oikein kunnon NikoSaarinen-raivarit, eikä suostunutkaan tulemaan koko puistoon. Lähdettiin sitten takaisin kotiin, ja Karri huusi koko matkan. Kotona sisällä kaikki olikin taas yllättäen ihan hyvin. 

Ah, mikä ihana tilitys.

Moi

En tiedä mikä mielenhäiriö muhun iski, muta teki hirveästi mieli muuttaa blogi tämä kirjoittaa jotain (tai no tiedämpäs, mun pitäisi lukea pääsykokeisiin ja pakoilen sitä urakkaa parhaani mukaan). Vaikka ei mulla mitään asiaa kai ole, mutta ehkä vähän huono omatunto on siitä, miten vähälle lasten kuvaaminen ja etenkin Myyn kehityksen muistiin kirjoittaminen on jäänyt. Tammikuulta ja helmikuulta ei ole juurikaan kuvia, en vähään aikaan edes tiennyt missä mun kamera on ja nyt kun taas tiedän, niin kuvien siirtämisjohtoa ei löydy. Vaikka ei sillä, ei mulla mitään kamerasta koneelle siirrettäviä kuvia kyllä olisikaan.

Myy oppi tänään kävelemään! Yritin kuvata siitä videota, sillä mullahan on myös Karrin ensimmäisisä askelista video (en jaksa etsiä sitä, mutta jossain kesä-heinäkuun 2012 postauksessa se on), mutta Myy ei ollut yhteistyöhaluinen vaan lopetti kävelemisen heti kun kamera tuli kehiin. Myyllä on nyt ensimmäinen korvatulehdus(+silmätulehdus) päällä myös.

Mä voisin nyt kuitenkin (pakoillakseni vielä hetken sitä luku-urakkaa) listata tähän asioita, koska en jaksa kirjoittaa mitään oikeaa tekstiä. Tässä teille siis lista kaikesta mitä mieleen tulee:

-Meidän astianpesukone on rikki ja se saa mun verenpaineen nousemaan nollasta sataan (eli siis nousen kuolleista) joka kerta kun nään sen rakkineen. ÄRSYTTÄÄ että sillä masiinalla on tässä taloudessa tasan yksi funktio: PESTÄ ASTIOITA, ja sitäkään se ei voi osata kunnolla tehdä. 

-Tein eilen mielestäni suuren urotyön, kun korjasin Karrin hajottaman yölampun ihan itse. Siis minä. Korjasin sähkölaitteen itse, keittiönpöydän ääressä ikean työkauilla.

-Mulla on uudet supermageeet aurinkolasit, mutta en kehtaa käyttää niitä koska kaikki muut Turculaiset mieluummin siristelee silmiään kuin käyttää aurinkolaseja, joten mulla on tyhmä olo kun laahustan aurajoenrantaa ainoana aurinkolasipäisenä. Onko joku vapaaehtoinen Turkulainen aurinkolasikaveri linjoilla? Anonyymit aurinkolasinkäyttäjät?

- Mä olen ruennut tekemään joka sunnuntai listan, jossa on seuraavan viikon jokaiselle päivälle joku aktiviteetti. Ja sitten sitä listaa toteutetaan ihan verenmaku suussa, koska listasta EI voi poiketa. Tosin ne aktiviteetit on tyyliä: palauta kirjastonkirjat, käy jossain sellaisessa kaupassa jossa et yleensä käy, käy tavallista kauempana leikkpuistossa, käy kahvilla jne.

- Katson tässä samalla suomen parasta leipomoa ja siellä leivotaan Runebergin torttuja. Kysympähän vaan, että miten noi tortut voi olla noin yrjöttävän harmaita ja kuivan näköisiä?

-Nämä hiton pääsykokeet ahdistaa mua niin paljon että tekisi mieli repiä koko kirja ja heittää jorpakkoon. Olen tapani mukaan 140% varma etten pääse sisään, joten miksi turhaan lukea? Toisaalta, pakkohan mun on lukea jos aion sisään päästä. Vaikka en kuitenkaan pääse. Vaikka toisaalta miksi en pääsisi jos opettelen koko perkeleen kirjan ulkoa oikein ja väärinpäin? Mutta jaksanko mä lukea niin paljon? En. Pakko jaksaa. Kuka pakottaisi? Mä en ainakaan osaa ruoskia itseäni tarpeeksi. Yyyh.

Ah. Olipa ihanaa purkautua tänne. Nyt voinkin vielä lisätä arkistoista ne harvat tämän talven aikana napsitut kuvat (jotka on kyllä kaikki aika vanhoja, ei täällä enää mitään lunta ole) ja sitten siirryn lukemisen ihmeelliseen maailaan (ehkä, Jimiltä alkaisi kyllä just nyt Amerikan kovimmat keräilijät, ja musta voisi vaikka tulla sen sarjan uusi himofani....).

Pöytä on puhdas

http://vaarakakara.blogspot.fi/

Että ihan pari(?) viikkoa olin poissa. Tämä blogi menee kuitenkin piiloon pian.

Kiitti ja kuitti

Niinkuin mä olen sanonutkin, on tämä blogi ollut tärkeä paikka vuodattaa kaikki sisäiset angstit ja joskus ehkä ilon hetketkin. Mä olen kuitenkin miettinyt tätä blogia ja tämän kohtaloa tässä jonkin aikaa, ja tullut siihen tulokseen että ehkä kannattaisi lopettaa ennen kun jää paha maku suuhun. Blogi on jäänyt jumittamaan paikoilleen. On myös ahdistavaa tietää, kuinka moni tuttu tätä blogia lukee ja tietää meidän elämästä paljon enemmän kuin tarvitsisi. Enkä nyt tarkoita sukulaisia ja muita läheisiä ihmisiä, vaan niitä "tuttuja", joiden kanssa en kuitenkaan oikeassa elämässä ole missään tekemisissä. 

Blogi on nyt siis tullut tiensä päähän ilman sen kummempaa draamaa. Voi olla, että päätös oli hätiköity ja voi olla, että aloitan joskus uuden blogin jossain muussa osoitteessa.

Kiitos kaikille Karriboon kamuille jotka olette roikkuneet mukana menossa! Nyt se on moikkamoi ja halataan kun tavataan!

Tästä asti aikaa

Ajattelin tulla kertomaan, miten päivät menee nopeasti ja muita valheita. Sitten aloin miettimään asiaa tarkemmin ja tulin siihen tulokseen että mitä hittoa, päiväthän matelee, ja epämuodikkaaseen tapaani mä jopa pidän siitä. Tuntuu, että kaikki muut anelee vuorokausiinsa lisää tunteja kun mitään ei ikinä ehdi ja jokapaikkaan pitää siirtyä juosten. Onnea vaan teille pikajuoksioille, mä voisin hyvin lahjoittaa päivistäni muutaman tunnin teille jos haluatte.

Raivostuneen naisen raivokas shoppailuhetki

No eihän siitä mun jännittämästä asiasta sitten tullut mitän (ja ärsyttävään blogi-ihmis tapaan harrastan tätä kerron mutta en kuitenkaan kerro- tapaa, hohohoo), mutta pettymys ei oikeastaan ollut maata mullistavan suuri koska olen pessimisti isolla P:llä. Tai oikeastaan piilopessimisti. Mä yritän aina vakuutella itselleni että mun odottamani asiat ei kuitenkaan onnistu ja joku menee varmasti pieleen, sillä kun ei odota mitään ei myöskään tipu korkealta kun se pettymys sitten tulee. Silti, vaikka yritän olla kuinka pessimisti tahansa, jossain kytee aina pieni toivonkipinä odottamaani asiaa kohtaan ja kun se pettymys kuitenkin tulee (ja sehän tulee), niin tipun korkealta jokatapauksessa, piilopessimismistä huolimatta. Loogista? Ei.
Mä olen tunnettu siitä että aina raivoissani/pettyneenä/muuten vaan huonolla tuulella ollessani mun on saatava shoppailla. Ja mä olen ikäväkyllä tunnettu myös siitä että mun raivoshoppailun tulokset on aina melko epäonnistuneita (loppukesästä tuli tilattua pari kokoa liian pienet kengät noin niinkun esimerkiksi),  raivoheini kun tekee kohtalaisen hätäisiä päätöksiä. Niimpä mä taas tänään raivon ja pettymyksen ja koko maailmaan kohdistuvan angstini valloissa pyyhin kyyneleitä sen verran, että näin tihrustaa näytöltä h&m homen valikoimaa. Asetin itselleni erityisen tiukan budjetin, jossa pysyin erityisen huonosti. Toisaalta ihan sama. Olen ostanut viimeisten parin kuukauden aikana vähemmän mitään kuin pitkiin aikoihin. Joten raivo+pettymys+liitoksistaan ratkeamassa oleva shoppailuhimo=sellainen tilanne että Kirsiä olisi tarvittu taltuttamaan yksi himoshoppaaja. Ja tästä tekstistä voisi ehkä päätellä, että mä olen holtiton överishoppailija mutta voin kertoa tähän väliin pienen newsflashin: En ole. Mua ällöttää holtiton shoppailu ja se, että ostetaan kaikenlaista vaikka mitään ei todellakaan tarvittaisi. Kaapit pursuaa käyttämättömiä vaatteita jne.
No, nyt eksyttiin taas aiheesta. Jokatapuksessa mä siis armottoman kiukun vallassa näpsyttelin ostoskoriin kaikkea mikä näytti kivalta, ja nyt tulee taas jotain mitä tässä blogissa ei ole sitten aikoihin nähty: Ihan omin kätösin picasalla väsätty ostoskollaasi! Jotenkin surkuhupaisaa tällaisen tekeminen, ketä oikeasti kiinnostaa millainen tyyny mun sohvallani on? Tai millaisissa pussilakanoissa mä nukun? Toivottavasti ei ketään. Mutta toisaalta, koska tämä blogi on mamma/no life- blogi, jolle tuskin voi asettaa kovin korkeaa rimaa joten picasakollaasit sohvatyynyistä on tällaiselle meiningille juuri oikeanlaista sisältöä! Tässä siis olkaa hyvä, raivshoppailun tulokset:

Ja kyllä, mulla on fiksaatio tyynyihin. Pitäisi varmaan laajnetaa karkki-rehab myös tyyny-rehabiksi. Mutta toisaalta, en kyllä tiedä onko maailmassa mitään parempaa kuin ison tyyny ja vilttikasan alle hautautuminen omalla sohvalla. Ei kai ole, tai ei ole tullut ainakaan vielä vastaan.